Siirry pääsisältöön

Mikä on sinun tekosyysi olla tekemättä unelmistasi totta?


Motivaatio-videossaan Gary Vaynerchuk kertoo päätavoitteenaan olevan se, että hän saa katsojalle välitettyä oikean mielentilan ja asenteen vuodelle 2019. Vaynerchuk on tunnettu suorasanaisuudestaan, ja hän usein videoillaan kertoo, kuinka häntä ei voisi vähempää kiinnostaa muiden ihmisten mielipiteet hänestä itsestään. Hänen tavoitteena on saada edes yhden ihmisen muuttamaan toimiaan, jotta hän tämä saavuttaa elämässään suuria asioita.
Hän kertoo videolla myös työskennelleensä joka päivä lähes vuorokauden ympäri 15 vuoden ajan, ja hän aloitti tämän ollessaan vasta 20-vuotias nuorukainen. Garyn sanoin, omaan Instagram-biotekstiin voi kirjoittaa olevansa yrittäjä, mutta oikeasti menestyvä yrittäjä tarkoittaa täysin eri asiaa, kuin hieno teksti somekanavan profiilissa.

Garyn toistuva vinkki videoissaan on työn tekeminen. Hän painottaa työn tekemisen tärkeyttä jos haluaa saada asioita aikaan, ja päästä suuriinkin tavoitteisiin. Vaynerchukin mielestä elämästä pitäisi unohtaa television tai Netflixin katsominen, erilaiset festivaalit ja ylipäätään oma vapaa-aika. Olen sekä samaa, että eri mieltä. Samaa mieltä siinä, että menestys tulee kovan ja pitkäjänteisen työn seurauksena, ja se ei nimenomaan tule sohvan nurkassa kyyhöttämässä Netflixiä katsoen.
Olen eri mieltä siitä, että jokainen hereilläolotunti tulisi käyttää vain työn tekoon. Näen työn tekemisen laadun ja tehokkuuden heikentyvän huomattavasti ilman riittäviä taukoja, terveyden ylläpitämistä sekä puhdasta vapaa-aikaa. On kuitenkin tilannekohtaista, kuinka haluaa oman työnsä porrastaa: toiset haluavat uurastaa pää kolmantena jalkana 20 vuotta ja jäädä liiketoiminnalla kerryttämiensä varojen turvin eläkkeelle, kun taas toiset haluavat tehdä tasaisen ja pitkän työuran ilman suurempia piikkejä työmäärässä. Muitakin työelämän vaihtoehtoja tietenkin on olemassa, mutta nämä ovat niistä kaksi esimerkkiä.

Garyn tapa tuoda asiat ilmi on vähintäänkin suorasanainen, ja uskon hänen sanomansa löytyvän, kunhan vain osaa suodattaa osan hänen persoonallisuuteensa liittyvän tavan ilmaista asiat. Olen sitä mieltä, että jokainen voi ottaa vaikutteita Garyn työmoraalista ja siitä, kuinka suurienkin haaveiden tavoitteleminen on mahdollista jos vain on valmis näkemään vaivaa ja tekemään päämäärätietoisesti töitä niiden eteen.

Omien unelmien tavoittelussa kannattaa aloittaa listaamalla tärkeimpiä välietappeja, joiden kautta unelmien saavuttaminen on mahdollista sen sijaan, että märehtisi erilaisia haasteita ja riskejä, joita menestyksen tavoitteluun liittyy. Nämäkin kuuluvat tietysti asiaan, ja haasteita kannattaakin lähestyä sillä kulmalla, että ne onnistuttaisiin sivuuttamaan, eikä nähdä niitä tekemistä rajoittavana tekijänä. On mielestäni myös tärkeää irtaantua sitten kun -asenteesta, jos haluaa asioita oikeasti tapahtuvan. Miksi et voisi aloittaa unelmiesi tavoittelua jo tänään tai vaikkapa nyt heti?

Mikä on sinun tekosyysi olla tekemättä unelmistasi totta?

Lähde: How to crush it in 2019. Gary Vaynerchuk. Linkki

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuin salama kirkkaalta taivaalta

Moikka taas! :) Haluan esitellä kuvataiteen lopputyöni, jonka tein keväällä 2013 Sara Hildén -akatemiassa. Tavoitteena oli luoda isompi teoskokonaisuus, joka sisälsi myös sanallisen osion eli portfolion. Itselläni oli kuvataidekoulua takana jo huimat 10 vuotta, joten halusin panostaa tähän viimeiseen työhön kunnolla. Sana portfolio ja työn sanallinen analysoiminen hieman jännittivät, minkä vuoksi päätin keksiä huolellisesti idean ennen teoksen työstämistä. Oli helpompi työstää teosta ja portfoliota, kun minulla oli joku päämäärä. :) Kokoan alkuun kuvia ja mietteitä työn etenemisestä, ja loppuun liitän vasta oman ideani, jolloin en tyrmää jokaisen omaa näkemystä työstä! (Huom. tämä on hieman pidempi postaus!) :) Työn suunnittelu ja luonnosten tekeminen ei ole ihan se omin juttuni, kuten kuvasta voi huomata. :D Tein kyllä huolellisempiakin luonnoksia, mutta tykkään käyttää inspiraationi sekä energiani itse lopulliseen työhön, jolloin teos elää koko ajan piirtämisen ohell...

Kirjaessee: Henkilöbrändiä etsimässä

Tutustuin Tuija Aallon ja Marylka Yoe Uusisaaren teokseen nimeltä ”Löydy. Brändää itsesi verkossa”. Tiesin jo entuudestaan, että jokaisella on haluamattaankin valmiina jo jonkinlainen brändi, ja itsensä brändääminen on tärkeää, mutta halusin vielä tarkemmin selventää itselleni, miksi se onkaan niin tärkeää, ja kuinka voisin lähteä itse kehittämään omaa brändiäni. Tässä blogitekstissä käyn lyhyesti läpi, miten lähteä kartoittamaan ja kehittämään omaa henkilöbrändiään. Aivan ensimmäiseksi olisi hyvä kysyä itseltään, että kuka oikein olen. Itselleni helpointa lähestyä aihetta, on määritellä karkeasti itseni muutamalla sanalla. Tämän jälkeen on hyvä lähteä kartoittamaan tulevaisuutta, missä haluan olla parin tai viiden vuoden päästä? Olenko nyt menossa tavoitteitani kohti nykyisillä toimillani? Jos nykyinen henkilöbrändi ja tulevaisuuden tavoitteet kohtaavat minäkuvan kanssa, on mahdollista jatkaa samaa tietä samoilla toimintamalleilla eteenpäin. Jos puolestaan nykyinen minä ei va...

Leipomuksia

Nyt kun pahimmista joulukiireistä on selvitty, niin ehdin jälleen kirjoitella blogia! :D Koneen ääreen en ole päässyt kirjoittelemaan, mutta kuvia on tarttunut mukaan paljonkin. Tässä postauksessa kerron leipomuksistani, joita tein joulun aikaan.   Olen antanut kavereilleni ja sukulaisilleni joululahjojen yhteydessä jo usean vuoden ajan omatekemiäni piparikuusia. Halusin jatkaa perinnettä ja päätin jälleen tehdä kuusia. :D Tarkoituksena oli myös tehdä kuusien lisäksi Domino kekseistä sekä tuorejuustosta eräänlaisia cake popseja, mutta ne jäivät kiireessä myöhemmälle. :) Piparikuuset ehdin onneksi hyvin leipoa, mutta aivan kaikille en ehtinyt niitä antaa ennen joulua. Sitten vain leipomaan!  Ostin hirmuisen kasan ranskan pastilleja irtomakeishyllystä, Kristyr sokerikuorrutteita (vihreä, valkoinen sekä punainen), piparminttukarkkeja sekä nonparelleja. Tietenkin oli ostettava myös 1½kg piparkakkutaikinaa. Alapuolella kuvassa näkyy Tiger nimis...