Elämää spektrin läpi

Tampereen ammattikorkeakoulun Proakatemiassa ensimmäistä Proakatemia-vuottaan opiskeleville järjestetään 12H-näyttö, jonka tarkoituksena on valmistaa opiskelijoita koko opinnot päättävään 24H loppunäyttöön. 12H-näytön ideana on suoriutua parhaalla mahdollisella tavalla toimeksiantajan antamasta tehtävästä tai ongelmasta. Aikaa näytön suorittamiseen on annettu nimensä mukaan noin 12 tuntia, ja päivän päätteeksi toimeksiantaja arvioi yhdessä valmentajan kanssa tiimin aikaansaaman tuotoksen. Arvioinnissa painotetaan osa-alueina asiakastyytyväisyyttä, tulosten sovellettavuutta ja ongelman ratkaisua, presentaatiota ja loppuraporttia, luovuutta ja innovaatiota sekä asiantuntijuutta ja tehtävän rajausta. Raati arvostelee näitä osa-alueita arvosana-asteikolla 1-5, ja lopullinen arvosana määräytyy näiden pienempien osa-alueiden arvosanojen keskiarvosta. Koko tiimimme suoriutui toimeksiannoista täysillä arvosanoilla, joten tässä esseessä tulen pohtimaan, miten onnistuneeseen lopputulemaan päästi

Nykypäivänä moni haalii itselleen hirmuisesti asioita, tehtäviä ja työtä. ”Enemmän on enemmän” -periaate tuntuu olevan osa monen arkea. Halutaan saavuttaa suuria uraharppauksia, saada parempaa palkkaa, ostaa uusi auto ja elää yksinkertaisesti leveämmin. Tutustuin Timo Lampikosken vuonna 2001 kirjoittamaan teokseen nimeltä ”Vähemmän on enemmän”, ja vaikka teoksen kirjoittamisesta onkin kulunut jo jonkin verran aikaa, päätevät silti monet Lampikosken neuvoista nykypäivänäkin elämään. Tunnistan itsessäni hälyyttäviä piirteitä Lampikosken mainitsemasta ”enemmän-syndroomasta”. On hyvin tavallista, että huomaan tekeväni vielä puolenyön jälkeenkin töitä arkiviikolla. Tämä on jälkivaikutusta sille, etten ole osannut kieltäytyä minulle houkuttavista tarjouksista esimerkiksi töitä koskien. Vaikka jonakin iltana saisin tehtävät hoidetuksi aikaisemmin kuin yleensä, huomaan jatkavani työmäärästä turtuneena hommia yön pikkutunneille asti. Teoksessaan Lampikoski kuvaa visuaalisen kaavion avu