Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2018.

Miksi 99% ihmisistä epäonnistuu Shopifyn kanssa?

Kevin David kertoo YouTube-videollaan, miksi valtaosa ihmisistä epäonnistuu verkkokauppa-alusta Shopifyn kanssa. Video on hyödyllinen erityisesti niille, jotka haluavat joskus perustaa verkkokaupan Shopify -alustalle. Videon katsottuaan osaa välttää ainakin nämä suurimmat vastoinkäymiset menestyksen tiellä. Tässä ovat viisi suurinta syytä sille, miksi niin harva onnistuu menestymään Shopifyn avulla: Köyhä niche . Kevin painottaa, että tärkeintä menestyksekkään verkkokaupan luomisessa on tarkan nichen eli idean löytäminen. Huonoja ideoita ovat esimerkiksi sellaisten tuotteiden myyminen, joita varmasti myy tuhannet muutkin verkkokauppiaat ympäri maailman. Mitä tarkemmaksi kohdennuksen ja ydinajatuksen pystyy rajaamaan, on myynti ja erottuvuuskin huomattavasti taatumpaa. Jonkun vanhan trendituotteen myyminen (esim. Fidget spinner) omassa kaupassa on myös heikko idea myynnin suhteen. On myöhäistä lähteä enää kilpailemaan ja tavoittelemaan menestystä trendin ollessa jo historiaa. Tre

Kuinka lopettaa vitkastelu?

Robin Sharma kertoo videollaan, kuinka jahkailun ja vitkastelun voi välttää, ja jopa lopettaa. Sharma kertoo viidestä keinosta, joilla hän on päässyt eroon vitkastelusta, ja väittääkin näiden oppien siivittämänä olevansa yksi aikaansaavimmista ihmisistä. Hän uskoo jokaisen kykenevän saavuttamaan omat tavoitteensa ja unelmansa, kunhan ottaa elämän ohjakset omiin käsiinsä, ja lopettaa jahkailun. Muodosta kuva unelmiesi elämästä Ensimmäisenä Sharma käskee tekemään unelmakollaasin, eli suunnitelman siitä, miltä haluaa oman elämänsä näyttävän tulevaisuudessa. Kollaasin voi luoda esimerkiksi leikkaamalla lehdestä uuden Ferrarin kuvan, ja liimaamalla sen kalenterinsa sivulle, jos sellaisen haluaa tulevassa elämässään omistaa. Lehdestä voi myös leikata vaikkapa Eiffel-tornin kuvan, mikäli matkustaminen kuuluu tulevaan unelmien elämään. Sharma kertoo videollaan, että ihmisen mieli koostuu vain 5% tiedostavasta mielestä, ja 95% on tiedostamatonta mieltä. Näin ollen on tärkeää, että aivojen

Motivaation salaisuus

Mel Robbins kertoo videolla “The Secret of Self-Motivation”, kuinka jokainen voi kasvattaa oman motivaation määrää elämässä. Videolla hän kertoo myös oman kokemuksensa kautta löytämästään keinosta, jolla on mahdollista löytää enemmän motivaatiota tekemiseen sekä kyseenalaistaa huonojen tapojen olemassaoloa. Aivot suojelevat meitä kaikelta muutokselta, epävarmoilta ja vierailta asioilta, koska ne yrittävät pitää meidät elossa. Jos haluaa ryhtyä kokeilemaan jotain uutta ja vierasta, aivot lähettävät yleensä jossain vaiheessa suojelumekanismin tavoin signaalia epäilemisestä ja epäröinnistä. Tämä on aivojen tapa suojella meitä kaikelta tuntemattomalta ja vaaralliselta, ja se tekee entistä vaikeammaksi uusien asioiden aloittamisen ja kokeilun. Kun tällaisen suojelumekanismin tunnistaa, on mahdollista vaikuttaa siihen itse, ennen kuin pelko ja epäröinti ottaa tilanteessa vallan. Robbins kertoo kuinka pienten asioiden tekeminen on se vaikein, mutta tärkein asia tehdä motivaation kas

What they don’t teach you about FEAR

Videossa nimeltä ”What they don’t teach you about FEAR” Tony Robbins kertoo vakuuttavasti, kuinka suuria asioita elämässä kannattaa tavoitella, ja kuinka pienillä päivittäin tehtävillä toimilla ja askeleilla päästään kohti entistä unelmaa, ja nykyistä tavoitetta. Jos päivittäin tekee jatkuvasti vain pieniäkin asioita tavoitteidensa eteen, saavutetaan ajan kuluessa suuria tuloksia. Robbins käskee videolla miettimään jokaiselle päivälle ja viikolle tavoitteet, joiden avulla kaikki asiat tulee tehtyä ennen pitkää ja lopulta tavoitteeseen päästäänkin. Yhdeksi tärkeimmäksi huomioksi Robbins nostaa kysymyksen ”why”. Hän painottaa, että on erittäin tärkeää pohtia kysymystä, että miksi joku tavoiteltu asia on juuri omalla kohdalla niin tärkeää. Tavoiteltua asiaa tulee janota, ja jos tällaista paloa saavuttaa tavoite ei ole, on Robbinsin mukaan lyöttäydyttävä sellaisten ihmisten joukkoon, jotka janoavat samaa tavoitetta. Tällaisessa tilanteessa sellainen henkilö, joka kokee vähemmän paloa ta