Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2017.

12 tuntia aikaa onnistua

Tampereen ammattikorkeakoulun Proakatemiassa ensimmäistä Proakatemia-vuottaan opiskeleville järjestetään 12H-näyttö, jonka tarkoituksena on valmistaa opiskelijoita koko opinnot päättävään 24H loppunäyttöön. 12H-näytön ideana on suoriutua parhaalla mahdollisella tavalla toimeksiantajan antamasta tehtävästä tai ongelmasta. Aikaa näytön suorittamiseen on annettu nimensä mukaan noin 12 tuntia, ja päivän päätteeksi toimeksiantaja arvioi yhdessä valmentajan kanssa tiimin aikaansaaman tuotoksen. Arvioinnissa painotetaan osa-alueina asiakastyytyväisyyttä, tulosten sovellettavuutta ja ongelman ratkaisua, presentaatiota ja loppuraporttia, luovuutta ja innovaatiota sekä asiantuntijuutta ja tehtävän rajausta. Raati arvostelee näitä osa-alueita arvosana-asteikolla 1-5, ja lopullinen arvosana määräytyy näiden pienempien osa-alueiden arvosanojen keskiarvosta. Koko tiimimme suoriutui toimeksiannoista täysillä arvosanoilla, joten tässä esseessä tulen pohtimaan, miten onnistuneeseen lopputulemaan päästi

Hei! Hidasta vauhtia.

Nykypäivänä moni haalii itselleen hirmuisesti asioita, tehtäviä ja työtä. ”Enemmän on enemmän” -periaate tuntuu olevan osa monen arkea. Halutaan saavuttaa suuria uraharppauksia, saada parempaa palkkaa, ostaa uusi auto ja elää yksinkertaisesti leveämmin. Tutustuin Timo Lampikosken vuonna 2001 kirjoittamaan teokseen nimeltä ”Vähemmän on enemmän”, ja vaikka teoksen kirjoittamisesta onkin kulunut jo jonkin verran aikaa, päätevät silti monet Lampikosken neuvoista nykypäivänäkin elämään. Tunnistan itsessäni hälyyttäviä piirteitä Lampikosken mainitsemasta ”enemmän-syndroomasta”. On hyvin tavallista, että huomaan tekeväni vielä puolenyön jälkeenkin töitä arkiviikolla. Tämä on jälkivaikutusta sille, etten ole osannut kieltäytyä minulle houkuttavista tarjouksista esimerkiksi töitä koskien. Vaikka jonakin iltana saisin tehtävät hoidetuksi aikaisemmin kuin yleensä, huomaan jatkavani työmäärästä turtuneena hommia yön pikkutunneille asti. Teoksessaan Lampikoski kuvaa visuaalisen kaavion avu

Kirjaessee: Henkilöbrändiä etsimässä

Tutustuin Tuija Aallon ja Marylka Yoe Uusisaaren teokseen nimeltä ”Löydy. Brändää itsesi verkossa”. Tiesin jo entuudestaan, että jokaisella on haluamattaankin valmiina jo jonkinlainen brändi, ja itsensä brändääminen on tärkeää, mutta halusin vielä tarkemmin selventää itselleni, miksi se onkaan niin tärkeää, ja kuinka voisin lähteä itse kehittämään omaa brändiäni. Tässä blogitekstissä käyn lyhyesti läpi, miten lähteä kartoittamaan ja kehittämään omaa henkilöbrändiään. Aivan ensimmäiseksi olisi hyvä kysyä itseltään, että kuka oikein olen. Itselleni helpointa lähestyä aihetta, on määritellä karkeasti itseni muutamalla sanalla. Tämän jälkeen on hyvä lähteä kartoittamaan tulevaisuutta, missä haluan olla parin tai viiden vuoden päästä? Olenko nyt menossa tavoitteitani kohti nykyisillä toimillani? Jos nykyinen henkilöbrändi ja tulevaisuuden tavoitteet kohtaavat minäkuvan kanssa, on mahdollista jatkaa samaa tietä samoilla toimintamalleilla eteenpäin. Jos puolestaan nykyinen minä ei va

Askel edelle kiirettä ja kaaosta - Ole oman elämäsi hallitsija

Kiirettä on helpointa lähteä vähentämään, kun karsii pois kiirettä aiheuttavat toimintatavat kuten lykkäämisen, puuhastelun, keskeytykset sekä tekemisen hakemisen. Näitä neljää tapaa välttämällä päästään kohti tehokkaampaa, tuotteliaampaa ja stressittömämpää elämää. Poimin Elina Alasentien teoksesta "Askel edelle kohti kiirettä ja kaaosta" keinoja välttää kiireen tuntua, jotka myös itse allekirjoitan ja vien käytäntöön. Osaa luopua. Luopuminen jostain asiasta, kuten tavarasta vapauttaa tilaa jollekin uudelle, oli kyse sitten huonetilasta tai oman mielen avartumisesta. Jotta voidaan tehdä enemmän tai hankkia enemmän, tulee samalla osata luopua. Aluksi tämä on vaikeaa, mutta harjoittelemisen myötä prosessi helpottuu luopuminen luopumiselta. Tee tärkein tehtävä ensin eli priorisoi. Tehtävien usein kasaantuessa aletaan herkästi suorittaa niitä sieltä helpoimmasta päästä, eli niiden tehtävien suorittamisesta, joiden tekemiseen ei kulu paljoa aikaa tai ne ovat muuten vai