Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2014.

Kuin salama kirkkaalta taivaalta

Moikka taas! :) Haluan esitellä kuvataiteen lopputyöni, jonka tein keväällä 2013 Sara Hildén -akatemiassa. Tavoitteena oli luoda isompi teoskokonaisuus, joka sisälsi myös sanallisen osion eli portfolion. Itselläni oli kuvataidekoulua takana jo huimat 10 vuotta, joten halusin panostaa tähän viimeiseen työhön kunnolla. Sana portfolio ja työn sanallinen analysoiminen hieman jännittivät, minkä vuoksi päätin keksiä huolellisesti idean ennen teoksen työstämistä. Oli helpompi työstää teosta ja portfoliota, kun minulla oli joku päämäärä. :) Kokoan alkuun kuvia ja mietteitä työn etenemisestä, ja loppuun liitän vasta oman ideani, jolloin en tyrmää jokaisen omaa näkemystä työstä! (Huom. tämä on hieman pidempi postaus!) :) Työn suunnittelu ja luonnosten tekeminen ei ole ihan se omin juttuni, kuten kuvasta voi huomata. :D Tein kyllä huolellisempiakin luonnoksia, mutta tykkään käyttää inspiraationi sekä energiani itse lopulliseen työhön, jolloin teos elää koko ajan piirtämisen ohell

Penkkarit

Heips! Vihdoin sain kuvat koneelle ja voin kertoa tästä ikimuistoisesta päivästä, eli penkkareista. Luokan kesken päätettiin teemaksi Walt Disney/piirretyt. Ensin ajattelin olla joku Disneyn prinsessoista, mutta mekon löytäminen siihen hätään olisi ollut lähes mahdotonta. Päätin lopulta olla piirrettyhahmo Catwoman. :D Vähän pelkäsin tulisiko kylmä pelkissä trikoovaatteissa, mutta hyppiminen ja pomppiminen, sekä lämpöiset ihmiset ympärillä pitivät huolen siitä, ettei kylmyys päässyt iskemään. Tampereen keskusta täyttyi 13.2. penkinpainajaisia juhlivista abeista rekkoineen. Kuvissa ylhäällä ja alhaalla näkyy luokkamme rekka. :) Itse heiluttelin innokkaasti rekan takaosassa kaikki 4 tai 5 kierrosta. :D Rekan takaosaa kaunisti luokkalaisten taiteilema Walt Disney/Tampereen yhteiskoulun lukio -kyltti. Itse en valitettavasti reeneiltä ja muilta piirustusprojekteiltani ehtinyt auttamaan kylttien tekemisessä. :/  Oli mahtava päivä kerta kaikkiaan! Iso kiitos